Vappufiilistä

Pari vappua sitten avattiin sen kesän grillikausi. Muutama vappu on mennyt kavereiden seurassa, teini-iän vaput suurella kaveriporukalla, (erittäin) suurella alkoholimäärällä. Viime vuoden vappu oltiin kaksisteen kotona ja vain rentouduttiin. Tänä vappuna? Mulla on hoitaja etsinyt verisuonta kummastakin kyynärtaipeesta, eli mustelmia ja labratuloksia odotellessa. Ja tosiaan ihan siis rentoilumeiningillä. Munkit ostin!

Plussat ja miinukset

Ei, en ole puu. Silti asuimme ensimmäisessä yhteisessä kodissa melkein kymmenen vuotta, vaikka mieli teki muuttaa muualle jo useita vuosia sitten. Aina haaveiltiin muuttavamme johonkin pidemmälle, puhuimme jopa ulkomaista. Uskallusta ei ikinä ollut. Ja, no, mieheni tarvitsee turvaa ja vakautta. Minä olisin voinut hypätä uuteen jo aikoja sitten, mutta minä olenkin suhteemme vieteri ja mies se, joka pitää minut paikoillaan (sydän).

Tottakai kaikki uusi jännittää, mutta joskus on vain pakko tehtävä asialle jotain! Oli se sitten uusi työpaikka tai uusi koti, niiden myötä tulee muita uusia asioita. Uudet työkaverit, uusi työmatka, uudet naapurit, uusi lähikauppa ja uudet lenkkipolut. Samat jutut voi tuoda turvaa, mutta niihinkin voi leipiintyä. Työhön, josta ei saa enää mitään irti. Koti, jossa tuntee tilan ahtauden ja seinien painavan sydäntä. Silloin on tehtävä jotain.

Jokainen (varsinkin naiset) tekee sitä, että haaveilee uudesta kodista ja käy silloin tällöin vilkaisemassa asuntomarkkinoiden helmiä tai rihkamaa... Meille asuntojen tsekkailu oli jo viikottaista. Haaveilimme omasta, muttemme olleet valmiita hankkimaan isoa asuntolainaa, varsinkaan täällä päin Suomea, Kauhistelimme vuokrien hintoja. Kun asuntoja oli katsottu tarpeeksi, totesimme hiljaa yhdessä, että okei, on tää koti ihan kiva ja edullinenkin. Eikä tuo lattia nyt niin ota aivoon. Ja ehkä sitä kaappitilaa saa hankittua lisää, jos vähän heittäis tavaraa myyntiin.

Sitten tuossa alkuvuodesta mieheni ollessa työmatkalla toisessa kaupungissa hän törmäsi johonkin vuokra-asuntojen mainokseen. Kotiin tullessaan hän selitti siitä ihan innoissaan, mutta oli liian innoissaan muistaakseen lafkan nimeä. Jep, ihan perus.

Ystävänpäivän aikoihin nimi pompsahti esille googlettamalla ja istuuduimme molemmat mukavasti sohvalle (röhnöttämään siis). Tsekkailtiin vapautuvia ja vapautumassa olevia asuntoja. Vuokrat oli tottakai korkeampia mitä silloin maksoimme, mutta me asuimmekin kaupungin kämpässä. Ne on aina halpoja. Syystä. Bongattiin eräs vapaana oleva pieni kolmio (jes, työhuone!) ja minä ihastuin asunnon pohjaratkaisuun (perus pohja kolmiolle, booooring) ja mieheni tykästyi siihen yhteen ainoaan kuvaan, josta sai selville, että asunto oli täynnä valoa, jota meillä ei silloin ollut (seriously, kuka suunnittelee talon niin, ettei etelään päin ole kuin yksi pieni ikkuna?).

Laitoimme hakemuksen. Mieheni oli jännittynyt, mutta ei yhtään harmissaan. Hän oli ehkä vähän salaa innoissaan. Koska emme tienneet mikä on prosessi, onko asuntoa tarjottu muille vai mitä, päätimme olla asiasta ihan lungisti. Seuraavana päivänä saimmekin jo kutsun katsomaan asuntoa. Se sovittiin sitten seuraavalle päivälle taas.

Kaksi päivää hakemuksen laiton jälkeen astuimme asuntoon, joka oli täynnä auringon valoa. Kaikki miellytti silmää. Siinä vaiheessa meille sanottiin, että asunto on meidän, jos haluamme sen. Kotiin ajellessamme mies totesi, ettei asunto ehkä nyt niin kiva ollutkaan. Se piru varmaan huomasi, että mä olin oikeasti tosi innoissani ja halusi jekuttaa mua. Mies oli oikeasti todella tyytyväinen asuntoon ja niin minäkin.

Meille tuli sitten sellainen ongelma vastaan, että me saimme vain vuorokauden aikaa miettiä haluammeko vuokrata kyseisen huoneiston. Meillä oli päivä aikaa listata plussat ja miinukset! Sovittiin siis, ettei sekoiteta päätämme enempää ja ei puhuta asiasta muille. Töissä tottakai olin jo kertonut hakemuksen laittamisesta, mikä oli jo yksinään suuri askel meille.

Listan tekeminen oli molemmille yhtä hankalaa ja helppoa samaan aikaan. Pääpiirteittäin meidän listat näytti tältä (klikkaamalla saat isommaksi):

Oli meillä tietysti kaikkia omia hassuja juttujakin siellä listalla. Miestä harmitti kovasti ajatus siitä, että joutuu luopumaan grillistä (todellinen grillimestari) ja ajatus kerrostaloasumisesta pelotti, viimeinen kokemus kun on jostain taaperoiältä. Mua taas pelotti vuokraan liittyen se, että onko meistä tullut pinnallisia? Haluammeko me vain paremman asunnon, koska se "kuuluu" aikuisuuteen ja tarvitsemmeko oikeasti NOIN kovasti uutta kotia, että siitä pitää maksaa 400 euroa enemmän...?

Lopulta kuitenkin hyvin nukutun yön jälkeen olimme tulleet yhteiseen ratkaisuun siitä, että nyt saa riittää, irtisanotaan vanha vuokrasopimus ja hypätään uuteen!

Joskus siihen ei tarvita kuin yhteinen katse, joka kertoo kaiken. Ja jekuttelua uuden asunnon näkemisen jälkeen ihan vain testatakseen puolison mieliala (olin muuten hyvinkin tyyni kyseisen letkautuksen jälkeen). Ja uskallusta ja rohkeutta kokeilla jotain uutta. Näin sanoo pariskunta, joista toinen on mukavuudenhaluinen ja toinen ei tee mitään yksin.

Ja tottakai jatkossa tulette näkemään kotipostauksia :)

-Taru

Pöytä on tyhjennetty

Aloitan jälleen kerran tyhjältä pöydältä ja toivon, että tällä kertaa kärsivällisyys kestää. Nyt alkaa uusi, puhdas, seesteinen bloggaaminen omilla ehdoilla.

Sinä siellä ruudun toisella puolella, tervetuloa! Lupaan viihdyttää sinua, mutta en ehkä ihan päivittäin. Olen välillä sarkastinen, joten huomioithan sen juttujani lueskellessa. Olen välillä mietteliäs, välillä piikikäs. Välillä en tiedä mitä sanoa, joten saatan postata vain kuvia. Haittaako se?

Lukaisethan faktoja, se kertoo minusta jotain. Äläkä kysy, miten sain tuon tekstin luotua tulevaisuuteen. Se on hämärää.

No, näillä pienillä eväillä mennään. Kärsivällisyys ja luovuus etunenässä.